Peruuntunut lento

Lentoyhtiö voi ilmoittaa sinulle lennon peruutuksesta suoraan jo hyvissä ajoin ennen lentoa. Tämän takia on tärkeää, että lentoyhtiöllä on ajantasaiset yhteystietosi. Joskus peruutus tapahtuu kuitenkin vasta joitakin tunteja ennen lentoa tai silloin, kun olet jo lentokentällä. 

Alla kuvatut ohjeet koskevat tilannetta, jossa lentoyhtiö peruu lennon. Huomaathan, että lennoissa ei lähtökohtaisesti ole peruutusoikeutta kuluttajan puolelta, eli jos oma-aloitteisesti perut lentosi, et yleensä saa rahojasi takaisin, ellei lippuehdoissa toisin todeta. 

Lennon peruuntuessa voit valita uudelleenreitityksen tai lipun hinnanpalautuksen

Lentoyhtiön peruuttaessa lennon voit valita uudelleenreitityksen eli uudet lennot kohteeseen tai lipun hinnanpalautuksen. Sinulla voi olla myös oikeus vakiokorvaukseen.

Jos valitset uudelleenreitityksen, lentoyhtiön on järjestettävä korvaava lento matkakohteeseen mahdollisimman pian tai myöhäisempänä sinulle sopivana ajankohtana (esimerkiksi viikon päästä), jos paikkoja on saatavilla.

Jos haluat valita lennon peruutuksen, lentoyhtiön on seitsemän päivän kuluessa palautettava lipun hinta paitsi kultakin matkan osalta, myös jo tehdyiltä osilta matkaa, jos lennosta ei ole enää matkasuunnitelman kannalta hyötyä. Voit vaatia myös maksutonta paluulentoa lentolipun osoittamaan lähtöpaikkaan, jos joudut perumaan matkan välilaskun aikana. Huomaathan, että jos perut lentosi, luovut samalla oikeudestasi huolenpitoon odotusaikana.

Alla olevaa taulukkoa voit käyttää vakiokorvauksen määrän laskemiseen.

Matkan pituusViivästys määränpäässäKorvaus
Alle 1500 km0 - 2 h125 €
Alle 1500 kmyli 2 h250 €
EU:n sisäinen lento yli 1500 km tai EU:n ulkopuolelle suuntautuva lento 1500 - 3500 kmyli 0 - 3 h200 €
EU:n sisäinen lento yli 1500 km tai EU:n ulkopuolelle suuntautuva lento 1500 - 3500 kmyli 3 h400 €
Lento EU:n ulkopuolelta (lähtevä/saapuva), lennon pituus yli 3500 km0 - 4 h300 €
Lento EU:n ulkopuolelta
(lähtevä/saapuva), lennon pituus yli 3500 km
yli 4 h600 €

Lentoyhtiön on tarjottava huolenpitoa odottaessasi uudelleenreititystä

Jos valitset uudelleenreitityksen, lentoyhtiön on tarjottava huolenpitoa, joka vaihtelee lennon pituuden ja odotusajan mukaan. Huolenpidolla tarkoitetaan aterioita ja virvokkeita kohtuullisessa suhteessa odotusaikaan ja kahta maksutonta puhelua tai sähköpostiviestiä. Lisäksi se tarkoittaa hotellimajoitusta, jos ylimääräinen yöpyminen on välttämätöntä ja kuljetusta lentoaseman ja hotellin välillä.

Korvaus viivästyksen aiheuttamasta vahingosta

Jos uudelleenreitityksen aiheuttamasta viivästyksestä aiheutuu taloudellista vahinkoa, voit vaatia lentoyhtiöltä vahingonkorvausta. Korvausta voi saada vain toteennäytettävistä kuluista, kuten esimerkiksi viivästyksen vuoksi käyttämättä jääneestä junalipusta. Lentoyhtiöllä ei ole korvausvastuuta, jos se on ryhtynyt kaikkiin kohtuudella edellytettäviin toimiin viivästymisen välttämiseksi. Vahingonkorvausta ei yleensä saa esimerkiksi sääolosuhteiden, turvallisuusriskien tai lennonjohtajien lakon aiheuttamien viivästysten takia.