Matkatoimisto Uvet Nordic AB selvitystilassa – esitä korvausvaatimus viimeistään 12.12.

Ruotsalainen Uvet Nordic AB on asetettu selvitystilaan 8.3.2023. Yhtiö omistaa matkasivustot FlightFinder, Flygpoolen, Travelstore, Doodle, Airfinder, Farefinder ja Flyuvet. Osa sivustoista on sulkeutunut jo aiemmin. Euroopan kuluttajakeskus on saanut useilta kuluttajilta valituksia erityisesti palauttamatta jääneestä kauppahinnasta, kun kuluttajan varaama lento ei olekaan toteutunut. Kuluttajat voivat nyt esittää korvausvaatimuksensa selvitysmiehelle.

Euroopan kuluttajakeskus on käsitellyt viime vuosina useita valituksia kuluttajilta, jotka ovat ostaneet lennon Uvet Nordicin omistamien verkossa toimivien matkasivustojen kautta. Valitukset ovat koskeneet pääosin sitä, että kuluttajat eivät ole saaneet rahojaan takaisin peruutetuista lennoista. Osa kuluttajista odottaa edelleen maksunpalautusta yhtiöltä.

Selvitystila tarkoittaa sitä, että yhtiön varallisuusasema selvitetään, mahdollinen omaisuusmäärä muutetaan rahaksi ja velat maksetaan. Lopulta yritys poistetaan rekisteristä ja se lakkaa olemasta. Menettelyä hoitaa selvitysmies.

Toimintaohjeet kuluttajille

Jos sinulla on vaatimuksia Uvet Nordicille, toimi näin:

  • Lähetä korvausvaatimus sähköpostitse selvitysmies Peter Kullgrenille osoitteeseen peter.kullgren@lindahl.se.
  • Korvausvaatimus tulee kirjoittaa ruotsiksi tai englanniksi. Hyödynnä tarvittaessa verkosta löytyviä maksuttomia käännöskoneita.
  • Ilmoita vaatimuksessasi vaatimasi summa, vaatimuksen perustelut sekä yhteystietosi, jotta selvitysmies voi olla sinuun yhteydessä tarvittaessa. Liitä vaatimukseesi myös asiaa koskevat asiakirjat, kuten tilausvahvistus ja maksukuitti.
  • Sinun tulee esittää korvausvaatimuksesi viimeistään 12.12.2023.
  • Jos maksoit matkan luotolla, esimerkiksi luottokortilla, voit vaatia rahanpalautusta suoraan luotonantajaltasi. Saat tästä lisätietoa tämän linkin takaa.
  • Apua korvausvaatimuksen tekemiseen saat valitusmalleistamme.
  • Jos sinulla herää lisäkysymyksiä menettelystä, ota yhteyttä selvitysmies Peter Kullgreniin (peter.kullgren@lindahl.se).

Selvitystilan keskeneräisyyden takia ei ole tiedossa, pystyykö yritys maksamaan velkansa kaikille velkojille täysimääräisenä. Jos todetaan, etteivät yhtiön varat riitä kaikkien velkojen maksuun, selvitysmies hakee yhtiön asettamista konkurssiin. On hyvä huomata, että konkurssipesän jaettavista varoista ei välttämättä riitä jako-osuutta kaikille velkojille.