Selvitä sopimus- ja vastuusuhteet ennen kuin päätät, kenen kanssa ryhdyt asioimaan ja kenen kanssa teet sopimuksen. Selvitä itsellesi, mistä myyjä, mahdollinen välittäjä sekä muut apunasi käyttämät henkilöt ovat vastuussa ja mistä he eivät ole. Sovi kaikista kannaltasi keskeisistä asioista kirjallisesti. Monet ongelmat syntyvät siitä, että auton ostaja ei ole tehnyt selkeitä sopimuksia myyjän ja välittäjän kanssa, tai auton on käynyt hakemassa tai koeajamassa kaveri.
Jos teet kauppasopimuksen autoliikkeen kanssa, liike vastaa siitä, että tavara on sopimuksenmukainen vähintään EU-direktiiviin pohjautuvan kuluttajansuojan minimitason mukaisesti. Riippuen sovellettavasta lainsäädännöstä, kuluttajansuoja saattaa olla myös minimitasoa parempi. Kun myyjä ei markkinoi autojaan Suomeen ja kaupat käydään tekemässä toisessa EU-maassa, sovellettavaksi tulee yleensä myyjän maan laki. Se saattaa edelleen EU:n sisälläkin poiketa Suomen laista
Valtuutetulta jälleenmyyjältä ostaminen on yleensä turvallisempaa kuin ”jobbarilta” sekä virheiden välttämisen että niiden oikaisemisen kannalta. Saksassa Deutsches Kraftfahrzeugegewerben -yhdistyksen jäsenyritykset ovat yleensä sitoutuneet tuomioistuimen ulkopuolisiin riitojenratkaisujärjestelmiin, joka on ristiriitatilanteessa kuluttajan etu. Ruotsissa toimii Motorbranchens Riksförbund , jonka jäsenet noudattavat tiettyjä sääntöjä ja Ruotsin kuluttajariitalautakunnan ratkaisuja. Jos jäsenyritys kieltäytyy noudattamasta sääntöjä, järjestö itse vastaa siitä, että kuluttaja saa hyvityksen. Ruotsalaisten kuluttajaviranomaisten mukaan järjestön ulkopuolisten, ammattimaisten kauppiaiden kanssa ei kannata käydä kauppaa.
Ammattimaisen välittäjän vastuu riippuu siitä - kenen lukuun hän toimii - minkä maan laki tulee sovellettavaksi.
Ammattimainen välittäjä vastaa vähintäänkin siitä, että hän hoitaa oman tehtävänsä sopimuksen mukaisesti ja huolellisesti. Välittäjän vastuu saattaa myös olla tätä laajempi. Laajimmillaan vastuu on sama kuin myyjällä. Jos suomalainen välittäjä markkinoi palvelujaan Suomessa ja välittää sopimuksen myyjänä olevan saksalaisen yksityishenkilön edustajana, hän vastaa Suomen kuluttajansuojalain mukaan kuin myyjä. Välittäjä vapautuu myyjän vastuusta, jos hän - toimii toisen elinkeinonharjoittajan edustajana - kertoo olevansa vain välittäjä - kertoo, että vastuun kaupasta kantaa myyjä.
Jos kauppasopimus tehdään suomalaisen elinkeinonharjoittajan kanssa siten, että hän hakee auton lopullisen ostajan toimeksiannosta Saksasta ostamalla sen ensin itselleen, hän todellisuudessa on myyjä suhteessa lopulliseen ostajaan. Asiassa sovelletaan tällöin Suomen kuluttajansuojalain säännöksiä myyjän virhevastuusta. Jos taas ostaja antaa toimeksiannon suomalaiselle elinkeinonharjoittajalle hakea auto Saksasta ostajan lukuun, elinkeinonharjoittaja vastaa toimeksiantosopimuksen mukaisesti. Huolellisuus kannattaa välittäjän ja toimeksisaajan valinnassa. Ole erityisen varovainen sellaisten välittäjien suhteen, joiden toiminimet vaikuttavat epävarmoilta.
Kahden yksityishenkilön tai kahden yrittäjän välisiin kauppoihin ei sovelleta kuluttajansuojalainsäädäntöä, eivätkä kuluttajaviranomaiset auta niiden selvittelyssä. Harkitse, ennen kuin päätät antaa kaverisi tai vaikkapa saksalaisen tutun hakea tai koeajaa itsellesi auton. Huolimatonta kaveria ei saa vastuuseen kuluttajansuojasäännösten kautta
Jos ostat kadunvarresta yksityiseltä, sinulla ei ole käytännössä juuri mitään suojaa. Vaikka yksityishenkilöiltä auton saattaa saada edullisemmin kuin liikkeiltä, huolellisuus on todella tarpeen. Huomaa kuitenkin: Jos ostat Saksassa auton itsenäiseltä ammatinharjoittajalta, kuten lääkäriltä, lakimieheltä, arkkitehdiltä tai maanviljelijältä, joka on käyttänyt autoa ammattinsa harjoittamisessa, hänet luokitellaan kuluttajansuojan kannalta yrittäjäksi.