Euroopan kuluttajakeskusten verkosto auttaa EU-maiden kuluttajia

Kun Euroopan komissio julkisti kesällä 2014 listan eurooppalaisen kuluttajapolitiikan 10 parhaasta toimenpiteestä kuluttajien hyväksi, Euroopan kuluttajakeskusten verkosto oli niiden joukossa. Olemme iloisia ja ylpeitä, että työmme merkitys on tunnistettu!

Euroopan kuluttajakeskukset, joita toimii jokaisen EU-maan lisäksi Islannissa ja Norjassa, auttavat kuluttajia silloin, kun kaikki ei mene odotetusti toisessa EU-maassa toimivan yrityksen tai palveluntarjoajan kanssa.

Autamme kuluttajia useimmiten lentomatkustamiseen ja verkkokauppaan liittyvissä kysymyksissä. Tarvittaessa saamme apua verkostomme muilta toimipisteiltä. Suomessa teemme läheistä yhteistyötä myös kuluttaja-asiamiehen kanssa.

Tässä muutama tuore esimerkki, miten olemme auttaneet suomalaiskuluttajia:

Korvaus rikkonaisesta kamerasta
Suomalaiskuluttaja tilasi kameran maltalaisesta verkkokaupasta. Ottaessaan ensimmäiset kuvat kuluttaja huomasi kameran linssin olevan rikkoutunut. Hän lähetti kameran takaisin myyjälle korjausta varten. Kuluttaja odotti useamman kuukauden turhaan myyjän yhteydenottoa ja kääntyi sitten Euroopan kuluttajakeskuksen puoleen. Euroopan kuluttajakeskus sai yhteyden myyjään, joka palautti kuluttajalle tämän maksaman kauppahinnan kamerasta.

Korvaus käyttämättä jääneestä lentolipusta ja hinnanerotuksesta
Suomalaiskuluttajalla oli varaus lennolle Kööpenhamina – Düsseldorf. Lentoyhtiö joutui kuitenkin peruuttamaan lennon lakon vuoksi. Kuluttajaa ei reititetty uudelleen, vaan hänen oli ostettava korvaava ja kalliimpi lentolippu itse. Kun kuluttaja reklamoi asiasta, lentoyhtiö ilmoitti palauttavansa vain käyttämättä jääneen lipun hinnan. Kuluttaja otti yhteyttä Euroopan kuluttajakeskukseen, joka muistutti lentoyhtiötä siitä, että sen olisi pitänyt reitittää kuluttaja uudelleen maksutta ja tällä oli siten oikeus saada myös kalliimman lentolipun hinnanerotus. Lentoyhtiö maksoi kuluttajalle käyttämättä jääneen lipun lisäksi myös lippujen hinnan erotuksen.

Neuvontamme kuluttajille on maksutonta. Ongelmatilanteessa pyri kuitenkin aina ensin ratkaisemaan asia itse yrityksen kanssa. Kotisivuiltamme löytyy kattavasti tietoa eri aihealueista ja usein kysyttyjä kysymyksiä. Jos asia ei etene tai et saa yritykseen yhteyttä, voit olla meihin yhteydessä sähköisen lomakkeen kautta, sähköpostitse tai puhelimitse.

Usein kysytyt kysymykset

Ohjeita valituksen tekemiseen

Yhteystietomme