EU-lainsäädäntö

Kuluttajan kannalta keskeisimpiä EU-säädöksiä

EU-asetukset ovat ylikansallista lainsäädäntöä, jotka pätevät yleisesti ja joita sovelletaan sellaisinaan kaikissa jäsenmaissa ilman, että ne on muutettu kansalliseksi lainsäädännöksi.

Direktiivit puolestaan on osoitettu jäsenvaltioiden lainsäätäjille, joiden tulee määräajassa saattaa ne osaksi kansallista lainsäädäntöään. Kuluttaja ei suhteessaan elinkeinonharjoittajaan voi vedota suoraan direktiiviin, vaan sitä implementoivaan kansalliseen lainsäädäntöön. Direktiivit takaavat kaikkia jäsenmaita sitovan vähimmäissuojan kuluttajansuojan eri alueilla, mutta jäsenmailla on usein jonkin verran väljyyttä kansallisessa implementoinnissa ja mahdollisuus direktiiviä tiukempaan lainsäädäntöön kunhan ei EU:n perustamissopimusta rikota. Alla mainituista direktiiveistä käy siis ilmi kuluttajansuojan vähimmäistaso Euroopassa, mutta lainsäädäntö saattaa edelleen hiukan vaihdella maittain.

ADR- ja ODR-lainsäädäntö

Direktiivi kuluttajariitojen vaihtoehtoisesta riidanratkaisusta (2013/11/EU) sekä asetuksen (EY) N:o 2006/2004 ja direktiivin 2009/22/EY muuttamisesta

Asetus kuluttajariitojen verkkovälitteisestä riidanratkaisusta (EU N:o 524/2013 sekä asetuksen (EY) N:o 2006/2004 ja direktiivin 2009/22/EY muuttamisesta

Etämyynti

Direktiivi kuluttajan oikeuksista (2011/83/EU)
Direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä 2000/31/EY
Direktiivi rahoituspalvelujen etämyynnistä 2002/65/EY

Euromaksut

Asetus rajat ylittävistä euromääräisistä maksuista EY 2560/2001

Hintamerkinnät

Direktiivi kuluttajansuojasta kuluttajille tarjottavien tuotteiden hintojen ilmoittamisessa 98/6/EY

Kotimyynti

Direktiivi muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa neuvoteltuja sopimuksia koskevasta kuluttajansuojasta 85/577/EY

Kohtuuttomat sopimusehdot