Uutiskirjeessä 1/2016 muistilista valmismatkoista ja vinkit hiihtolomille

Tänään ilmestyneessä Euroopan kuluttajakeskuksen uutiskirjeessä 1/2016 on juttuja seuraavista aiheista:

  • Muistilista valmismatkaa suunnittelevalle. Pakkasten paukkuessa varataan jo tulevan kesän lomareissuja. Saimme viime vuonna 136 ulkomaiselta matkanjärjestäjältä hankittua valmismatkaa koskevaa valitusta, luku oli yli kaksinkertainen verrattuna vuoteen 2014. Aloita matkantekosi sillä, että tutustut muistilistaamme. Olemme koonneet siihen hyötyvinkkejä sinulle, joka harkitset valmismatkan tilaamista toiseen EU-maahan sijoittuneelta matkatoimistolta. Huomaathan myös, että vaikka matkatoimistolla olisi suomenkieliset verkkosivut, se saattaa olla ulkomaalainen.
  • Vinkit laskettelumatkoille. Oletko lähdössä laskettelureissulle lentäen? Lue vinkkimme, mitä kannattaa muistaa hiihtolomien aikaan matkustettaessa. Tiesitkö, että lentokoneissa on kiintiö suksille, joten kannattaa varmistaa hyvissä ajoin, että suksesi mahtuvat mukaan. Suksien kuljetus on usein ilmaista, mutta ne täytyy rekisteröidä ennen lennolle lähtöä.
  • Verkkokauppaa koskevat kuluttajariidat voidaan kohta ratkoa verkossa kaikkialla Euroopassa. Helmikuun puolivälistä alkaen kuluttajilla on mahdollisuus hoitaa myös verkkoasioinnista johtuvia, sopimussuhteeseen liittyviä erimielisyyksiä verkossa silloin, kun se heille parhaiten sopii. Euroopan komissio avaa 15.2.2016 verkkovälitteisen riidanratkaisufoorumin (ODR-forum) kuluttajille ja yrityksille. Palvelu toimii kaikilla EU:n virallisilla kielillä.
  • Kuukauden tapaus. Suomalaiskuluttaja sai syksyllä 2015 paketin Latviasta. Se sisälsi sähkötupakkatuotteen, jonka kuluttaja kiisti tilanneensa. Hän sai myös 76 euron laskun. Uutiskirjeessä kerrotaan, miten tapaus ratkesi.
  • Netin treffipalveluissa vaanii kestosopimus. Vuonna 2015 saimme yli 60 valitusta ulkomaisista treffipalveluista, joilla on suomenkieliset sivut. Kuluttajille aiheuttivat ongelmia esimerkiksi yllätyksenä tulleet kestosopimukset, kun palvelua oli tarjottu ensin tutustumisjaksoksi edulliseen hintaan tai jopa ilmaiseksi. Tutustu toimintaohjeisiimme.
  • Euroopan kuluttajakeskusten verkoston raportit lentomatkustamisesta ja timeshare-kaupasta sekä niihin liittyvistä ongelmista Euroopassa.
  • Mistä kuluttajat meille valittivat vuonna 2015? Tilastot vuodesta 2015 sekä vertailu edellisvuoteen.

Aiemmat uutiskirjeemme löydät arkistosta.