Kuluttajat valittivat eniten tilausansoista ja lennoista vuonna 2015

Saimme viime vuonna 2229 valitusta kuluttajilta. Vuonna 2014 vastaava luku oli 1839. Tilausansoihin sekä lentomatkustamiseen (viivästymiset ja peruuntumiset) liittyviä valituksia oli selkeästi eniten, mutta myös vapaa-aikaan ja kulttuuritapahtumiin liittyviä valituksia tuli enemmän kuin 2014.

Valituksia oli enemmän myös esimerkiksi vaate- ja jalkineostoksista. Vuonna 2015 vastasimme lisäksi 731 tiedusteluun. Lukuihin eivät sisälly EU-alueen ulkopuolisissa maissa tehtyjä ostoksia koskevat valitukset.

Voit tutustua tilastoihin tarkemmin Euroopan kuluttajakeskuksen uutiskirjeessä 1/2016, joka ilmestyi tänään.