Komission tutkimus: EU:n kuluttajat suosivat yhä enemmän rajat ylittävää verkkokauppaa

Euroopan komissio julkaisi tänään kuluttajatulostaulun 2017, jonka mukaan EU-kuluttajien luottamus verkko-ostamiseen toisesta EU-maasta on lisääntynyt 21 prosenttia verrattuna edelliseen tutkimuskertaan.

Kuluttajatulostaulun (Consumer Conditions Scoreboard) mukaan verkosta ostaminen on yleistynyt ja EU-maiden kuluttajat luottavat verkko-ostamiseen entistä enemmän. Luottamus samassa maassa sijaitsevaan verkkomyyjään on kasvanut 12 prosenttia ja luottamus toisessa EU-maassa sijaitsevaan verkkomyyjään on kasvanut 21 prosenttia.

Vaikka sähköisessä kaupankäynnissä on edistytty huomattavasti, tulostaulu osoittaa, että kuluttajat kohtaavat edelleen esteitä yrittäessään tehdä verkko-ostoksia toisessa EU-maassa toimivilta vähittäiskauppiailta. Esimerkiksi 13 prosenttia vastaajista ilmoitti maksun hylkäämisestä ja 10 prosentilta evättiin tuotteiden toimittaminen heidän maahansa.

Kuluttajien asema on parantunut koko EU:n alueella. Maiden välillä on silti yhä merkittäviä eroja: aikaisempien vuosien tapaan kuluttajan asema on yleensä ottaen parempi pohjoisissa ja läntisissä EU-maissa kuin itäisissä ja eteläisissä EU-maissa.

Lisätietoja:

Uuden tutkimuksen mukaan EU:n kuluttajat suosivat yhä enemmän rajat ylittävää verkkokauppaa. Euroopan komission tiedote 25.7.2017.

Consumer Conditions Scoreboard 2017 -aineistot (englanniksi)