Varo autonhinta-arviopalveluita – yksi valitus aiheettomasta laskusta yritykselle riittää, älä huolestu maksumuistutuksista

Euroopan kuluttajakeskus saa edelleen paljon yhteydenottoja kuluttajilta suomenkielisistä autonhinta-arviota tarjoavista palveluista, joita on markkinoilla useita erinimisiä. Myös uusia vastaavia palveluita avautuu nyt tiheästi. Yhteydenotoissa kuluttajat kertovat palvelun maksullisuuden ja laskun tulleen heille yllätyksenä. Kuluttajat ovat myös saaneet yrityksiltä maksumuistutuksia, joissa uhataan perintä- tai tuomioistuinmenettelyllä tai jopa molemmilla. Riittävää on, että kuluttaja valittaa perusteettomasta laskusta yritykselle kerran. Yritysten lähettämistä aiheettomista maksumuistutuksista ei tarvitse huolestua, eikä niistä ole tarpeen ilmoittaa Euroopan kuluttajakeskukselle.

Euroopan kuluttajakeskus on saanut alkuvuodesta kuluttajilta lähemmäs 160 valitusta latvialaisesta Datatech SIA -yrityksestä, jonka verkkosivuja ovat ainakin Autoasihinta.fi, Autotiedot.fi ja Autobase.fi. Julkaisimme joulukuussa kuluttajille toimintaohjeet, jotka koskevat mainittuja sivustoja.

Tammi-maaliskuussa yksittäisiä valituksia on tullut myös Quotent-nimisen yrityksen sivustoista Autoarviointi.fi, Autoluokitus.com ja Autoluokituss.com. Yrityksen sijaintimaasta ei ole varmaa tietoa. Tiedotimme yrityksestä ensimmäisen kerran jo vuoden 2022 elokuussa, jolloin yritys toimi Quotient-nimellä.

Tapaukset eivät ole ratkenneet sovittelussa, sillä yritykset eivät ole ottaneet osaa siihen tai niitä ei ole tavoitettu. Sovitteluun osallistuminen on yrityksille vapaaehtoista, eivätkä Euroopan kuluttajakeskukset pysty pakottamaan yrityksiä toimimaan tietyllä tavalla.

Ohjeemme kuluttajille: aiheetonta laskua ei tarvitse maksaa, yhteys Euroopan kuluttajakeskukseen vain tarvittaessa

  • Älä maksa aiheetonta laskua: Lasku on aiheeton esimerkiksi silloin, kun palvelua on mainostettu maksuttomana tai yritys on antanut väärää tietoa palvelun peruuttamisoikeudesta. Vaikka maksuvelvollisuutta ei ole, lasku on syytä kiistää ilmoittamalla siitä yritykselle kirjallisesti. Yksi ilmoitus yritykselle riittää.
  • Älä huolestu maksumuistutuksista: Jos lasku on perusteeton, sinun ei tarvitse reagoida maksumuistutuksiin. Ne ovat yrityksiä saada sinut maksamaan lasku. Riittää, että olet jo kerran kiistänyt laskun. Euroopan kuluttajakeskukseen ei ole tarvetta olla yhteydessä maksumuistutuksista, sillä yleensä uusien muistutuskirjeiden saapuminen lakkaa ajan kanssa.
  • Älä hämäänny kirjeiden uhkaavasta sävystä: Maksumuistutuksissa saatetaan uhata erityisesti perinnällä tai tuomioistuimella. Tämä voi kuulostaa pelottavalta, ja muistutuksilla pyritäänkin siihen, että kuluttaja maksaisi laskun. Toistaiseksi yksikään kuluttaja ei ole ilmoittanut meille, että hänen autonhinta-arviotapauksensa olisi edennyt perintään tai tuomioistuimeen.
  • Ota yhteyttä Euroopan kuluttajakeskukseen vain, jos saat yhteydenoton suoraan perintätoimistosta tai tuomioistuimesta. Tällainen yhteydenotto perintätoimistosta tai tuomioistuimesta on kuitenkin epätodennäköinen. Huomaathan lisäksi, että vaikka yrityksen itsensä lähettämä maksuvaatimus olisi otsikoitu perintäkirjeeksi tai siinä mainittaisiin perintäkulu, se ei vielä tarkoita, että asia olisi siirtynyt perintään.