Korona ei pysäyttänyt huijareita

Vaikka koronavirus on pysäyttänyt normaalin arjen ja liiketoiminnan ympäri maailman, huijareihin tilanne ei ole vaikuttanut. Digihuijarit, yhtenä harvoista ammattiryhmistä, ovatkin hyötyneet poikkeusoloista ja ihmisten epätietoisuudesta.

Erilaisten huijausviestien ja muiden mobiili- ja nettihuijausten on huomattu edenneen maailmalla samaa tahtia koronaviruksen kanssa. Kuluttajat ovat saaneet esimerkiksi tekaistuja tarjouksia kasvosuojaimista ja viranomaisten nimissä lähetettyjä viestejä, joilla levitetään todellisuudessa haittaohjelmia. Myös yrityksiin on kohdistettu entistä enemmän huijausyrityksiä, kun suurin osa työntekijöistä on siirtynyt etätöihin ja on nyt entistä enemmän kiinni laitteissaan.

Koronavirusta ja sen aiheuttamaa poikkeuksellista tilannetta hyödyntävät huijaukset on kuitenkin nostettu myös perinteisiä huijauksia enemmän esiin, jopa Euroopan komission puheenjohtajan toimesta. Tämä kertoo tilanteen yleisestä vakavuudesta ja siitä, kuinka ihmisiä halutaan nyt suojella myös näiltä koronaviruksen oheisvaikutuksilta.

Myös poikkeusolojen päätyttyä tulisi panostaa huijausten vastaiseen työhön ja erityisesti nettiostamisen turvallisuuteen, sillä nettiostamiseen liittyvät huijaukset voivat heikentää merkittävästi kuluttajien luottamusta markkinoihin. Kuluttajien luottamus toimiviin sisämarkkinoihin on edellytys sille, että Suomi ja koko euroalue selviää pandemian aiheuttamista talousvaikeuksista mahdollisimman nopeasti. Kyseessä ei ole pieni ongelma, sillä iso osa meistä kohtaa huijauksia netissä varsinkin nyt, kun kuluttaminen on siirtynyt rajoitusten seurauksena entistä enemmän verkkoon.

Me Kuluttajaliitossa aloitimme varsinaisen työmme digihuijausten ennaltaehkäisyn eteen vuoden 2019 alussa, kun Huijarit kuriin! -hankkeemme alkoi. Hankkeen rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA ja ohjausryhmässämme on edustettuna laajasti viranomaisia ja järjestöjä. Mukana on myös Euroopan kuluttajakeskus.

Hankkeessa päätehtäväksemme on muotoutunut kouluttaminen. Asetimme vuodelle 2019 kunnianhimoisen tavoitteen järjestää 100 tilaisuutta huijausaiheista. Pääsimmekin hyvään vauhtiin kevään aikana, mutta koronavirus myötä jouduimme muuttamaan suunnitelmiamme ja siirryimme nettiin. Järjestämme nyt viikoittain kaikille avoimia webinaarikoulutuksia eri huijausaiheista. Suosittuja ovat olleet erityisesti koronavirushuijauksia käsittelevät webinaarimme.

Koulutusten lisäksi annamme puhelin- ja chat-neuvontaa huijausten uhreille, heidän läheisilleen ja kaikille, jotka haluavat välttyä huijauksilta. Lisäksi pyrimme jatkuvasti viestimään ajankohtaisista huijauksista ja tiedottaman ohjeita huijausten välttämiseksi Facebookissa ja Twitterissä.

Palaamme koulutuslavoille heti, kun se on taas turvallista. Toiveissamme on edelleen kiertää koko Suomi ja levittää tietoisuutta huijausten tunnistamisesta mahdollisimman laajalle. Sitä odotellessa toivomme, että myös vähemmän laitteita käyttävät uskaltaisivat ja pystyisivät hankkimaan riittävästi tietoa huijauksista ja kehittämään omaa digiosaamistaan. Läheiselle soitellessa tai ruokakassia riskiryhmään kuuluvan ovelle viedessä olisikin hyvä muistuttaa myös turvallisesta netinkäytöstä. Lisätietoja ja apua tähän saa esimerkiksi nettisivuiltamme osoitteesta www.huijausinfo.fi.

Tapani Veija

projektipäällikkö

Huijarit kuriin! -hanke

Kuluttajaliitto-Konsumentförbundet ry

Tämä artikkeli on osa Euroopan kuluttajakeskuksen uutiskirjettä 2/2020.