Moni nappaa lomakohteessa alleen vuokra-auton, jotta pääsee liikkumaan vapaasti ja tutkimaan ympäristöä omaan tahtiin. Autonvuokraus sujuu usein mutkattomasti, mutta toisinaan vastaan voi tulla yllätyksiä – joko noutotilanteessa tai vasta matkan jälkeen. Pienellä ennakoinnilla ja huolellisuudella voit välttää yleisimmät sudenkuopat ja keskittyä itse lomaan. Kokosimme alle tärkeimmät vinkit autonvuokraukseen ulkomailla.
Selvitä, kenen kanssa teet sopimuksen. Vaikka varaisit auton suomenkieliseltä sivustolta, varsinainen sopimus tehdään yleensä vasta kohdemaassa paikallisen vuokraamon kanssa. Samalla myös vuokrausmaan lainsäädäntö tulee sovellettavaksi.
Varaa aikaa auton noutoon. Lentokenttien vuokraamot voivat olla ruuhkaisia, ja sopimuksen läpikäyntiin kannattaa varata rauhassa aikaa. Älä allekirjoita sopimusta, jos jokin kohta jää epäselväksi.
Tarkista, mitä hintaan sisältyy. Halvin vaihtoehto ei aina ole kokonaishinnaltaan edullisin. Selvitä etukäteen, mistä veloitetaan erikseen – lisäkuljettajasta, varusteista tai esimerkiksi auton palauttamisesta eri paikkaan kuin mistä se on noudettu.
Tutki vakuutukset ja omavastuu. Vuokraukseen sisältyvä vakuutus ei välttämättä kata kaikkia vahinkoja. Tarkista, mitä vakuutus kattaa ja kuinka suuri omavastuu on.
Maksa luottokortilla. Luottokortti tuo lisäturvaa, jos joudut myöhemmin selvittämään esimerkiksi epäselviä veloituksia. Samoin jos vuokrauspalvelussa on ollut vuokraamon vastuulle kuuluva virhe eikä asia ratkea vuokraamon kanssa, voit vaatia rahojasi takaisin luottokorttiyhtiöltäsi.
Tarkista auto huolellisesti ennen ajoon lähtöä. Käy auto läpi mieluiten vuokraamon edustajan kanssa ja pyydä kirjaamaan kaikki naarmut ja kolhut ylös, ellei niistä ole jo mainintaa auton puutteita koskevissa tiedoissa. Ota kuvia ja videoita vuokra-autosta – niistä on apua, jos auton kunnosta syntyy myöhemmin erimielisyyttä.
Pyri palauttamaan auto vuokraamon aukioloaikana ja muista dokumentointi myös palautuksessa. Autoa palautettaessa on syytä varmistaa, että vuokraamo kirjaa raporttiin auton tulleen takaisin vahingoittumattomana. Kuvaa auto itse uudelleen palautettaessa, erityisesti jos palautat sen vuokraamon aukioloaikojen ulkopuolella. Jos palautus tapahtuu sulkemisajan jälkeen, vastuu autosta voi jäädä sinulle siihen asti, että vuokraamo tarkastaa sen.
Seuraa luottokorttiveloituksia matkan jälkeen. Vuokraamot voivat veloittaa jälkikäteen esimerkiksi ajoneuvoon tulleista vahingoista tai hallinnollisista kuluista, jotka liittyvät kuluttajan saamiin sakkoihin. Tarkista laskut ja selvitä veloitusten perusteet. Jos veloitukset ovat perusteettomia, tee reklamaatio vuokraamolle ja tarvittaessa luottokorttiyhtiöllesi.
Tutustu paikallisiin liikennesääntöihin. Säännöt ja käytännöt vaihtelevat maittain. Esimerkiksi maksullisilla teillä tai ajokieltoalueilla ajaminen voi johtaa sakkoihin ja lisäkuluihin.
Apua, jos jokin menee pieleen. Jos autonvuokrauksessa ilmenee ongelmia, tilanne kannattaa selvittää ensin suoraan vuokraamon kanssa. Kaikki tapaukset eivät ratkea heti, mutta selkeä ja perusteltu yhteydenotto vie asiaa usein eteenpäin.
Pidä mielessä myös luotonantajan vastuu eli se, että jos maksutapana on ollut luotto, myös luotonantaja on vastuussa vuokraamon sopimusrikkomuksesta.
Useissa tilanteissa sinulla on mahdollisuus viedä tapauksesi European Car Rental Conciliation Service -elimen (ECRCS) arvioitavaksi. ECRCS käsittelee riita-asioita, joissa on kyse valtioiden rajat ylittävästä autonvuokrauksesta – kuluttajan on asuttava Euroopan unionin jäsenvaltiossa tai Isossa-Britanniassa ja vuokrauksen on tapahduttava toisessa EU-maassa. Menettely on kuluttajille maksuton, mutta sen edellytyksenä on, että autonvuokraamo on ECRCS:n jäsenyritys. Lisätietoa saat ECRCS:n verkkosivuilta.
Jos asia ei ratkea edellä mainittujen väylien kautta ja vuokraamo toimii toisessa EU-maassa, Norjassa tai Islannissa, voit kääntyä neuvojen saamiseksi Euroopan kuluttajakeskuksen puoleen. Voimme auttaa myös tapauksissa, joissa vuokraamo toimii Isossa-Britanniassa.
Usein jo huolellinen valmistautuminen ja sopimusehtojen ymmärtäminen riittävät siihen, että autonvuokraus sujuu ilman suurempia ongelmia – ja lomalla voi keskittyä olennaiseen.
Lue lisää auton vuokrauksesta verkkosivuiltamme.
Tämä artikkeli on osa Euroopan kuluttajakeskuksen uutiskirjettä 2/2026.