Älä joudu huijatuksi käytetyn auton kaupassa

Suomalaiskuluttajat ovat törmänneet ongelmiin esimerkiksi ostaessaan käytettyä autoa Saksasta. Olemme koonneet alle kolme ikävää ja melko tyypillistä tapausta:

Esimerkki 1
Eräs suomalaiskuluttaja oli ostanut Saksasta käytetyn auton, jonka rekisteriotteen myyjäliike lupasi lähettää myöhemmin kuluttajalle Suomeen. Papereita ei kuitenkaan toimitettu ja seuraavaksi kävi ilmi, ettei myyjäliike ollutkaan omistanut myymäänsä autoa. Oikea omistaja olikin pankki, joka vaati kuluttajaa palauttamaan auton Saksaan. Kuluttajan täytyy vaatia auton alkuperäisiä asiakirjoja ja rekisteriotetta välittömästi itselleen, eikä suostua odottamaan niiden myöhempää toimitusta. Tarkempia ohjeita auton asiakirjoihin liittyen löydät kotisivuiltamme.

Esimerkki 2
Eräs suomalaiskuluttaja osti saksalaiselta yritykseltä käytetyn auton, jolla oli kauppasopimuksen mukaan ajettu noin 130 000 km. Autossa ilmeni muutaman kuukauden sisällä useammanlaisia vikoja ja tutkittaessa selvisi, ettei mittarilukema pitänyt paikkaansa, vaan autolla oli ajettu noin 100 000 km kerrottua enemmän. Mittarilukemaan kannattaakin suhtautua varauksella ja verrata lukemaa auton yleiseen kuntoon. Mittarin lisäksi kulutuksesta kertovat esimerkiksi jarrulevyjen kunto (mikäli niitä ei ole vaihdettu) sekä verhoilun kunto.

Esimerkki 3
Suomalaiset kuluttajat ovat tehneet myös traktorikauppoja verkossa. Eräät englantilaisyritykset myyvät verkkosivuillaan erilaisia työkoneita, joita kuluttajat ovat maksaneet ennakkoon tilisiirrolla, mutta koneet ovatkin jääneet saamatta. Verkkokauppoja tehdessä kannattaa maksaa luottokortilla, eikä näin isoa ostosta pidä koskaan maksaa ennakkoon. Myös yrityksen tausta on syytä tarkastaa ja varmistua sen luotettavuudesta. Verkkohuijauksista voit lukea lisää tiedotteestamme 11.12.2013: Huijaukset yleistyvät rajat ylittävässä verkkokaupassa.

Euroopan kuluttajakeskusten verkostolla ei ole keinoja auttaa kuluttajia silloin, kun on kyse selvistä petoksista. Tällaisissa tapauksissa kannattaa kääntyä poliisin puoleen. Ulkomailta tapahtuvissa huijauksissa poliisinkin mahdollisuudet auttaa ovat kuitenkin usein valitettavan vähäiset.

Lue myös: 10 vinkkiä käytetyn auton ostoon ulkomailta