10 vuotta tilausansoja

Tilausansasta voidaan puhua, jos kuluttaja tilaa mainoksen tai viestin pohjalta jotain, mitä ei ymmärtänyt tilaavansa – hän tulee erehdytetyksi tarjouksen suhteen. Erehdyttäminen voi olla elinkeinoharjoittajan tai mainostajan osalta joko tahatonta tai tahallista; olennaista kuitenkin on, että viestin tai tarjouksen vastaanottaja ei saa viestin sisällöstä todenmukaista kuvaa ja tämä vaikuttaa hänen ostopäätökseensä.

Tilausansoja on jossain muodossa ollut olemassa koko Euroopan kuluttajakeskuksen 10-vuotisen taipaleen ajan, mutta viimeisen viiden vuoden aikana niiden määrä on kasvanut valtavasti. Vuonna 2014 saimme 500 kuluttajavalitusta pelkästään yhden virolaisen yrityksen tilausansoista.

Kuluttaja astuu tilausansaan nykyään ennen kaikkea verkossa – joko Facebookissa tai muualla netissä olleen mainoksen tai saamansa sähköpostiviestin kautta. Usein samankaltaiset tilausansat vaanivat verkossa ympäri Eurooppaa, eri kielillä, eri tuotenimillä. Tilausansaan voi joutua paitsi tilaamalla jotain, myös osallistumalla johonkin harmittoman tai hyödyllisenkin tuntuiseen kilpailuun tai kyselyyn netissä.

Ansojen ominaispiirteet vuonna 2015

Viime aikoina olemme saaneet valituksia englantilaisyrityksistä Jobform, Jukebux ja Quizonaut. Useimmiten näissä on kyse kuluttajatutkimuksista, joihin osallistumalla tuleekin liittyneeksi johonkin kuukausittain laskutettavaan palveluun. Laskuttajana toimii Wakefield Finance. Moni kuluttaja havahtuukin tilanteeseen vasta, kun saa sähköpostiinsa omituisen laskun.

Laihdutuskapselit, hampaidenvalkaisutuotteet, ripsenpidennystuotteet sekä unensaantia helpottavat tuotteet ovat esimerkkejä tuotteista, joihin liittyy näkemyksemme mukaan tällä hetkellä eniten tilausansoja. Tyypillisesti ensin tarjotaan ilmaista tai erittäin halpaa kokeiluerää, joka johtaakin vaivihkaa pidempään ja kalliimpaan tilaukseen. Ansa laukeaa yleensä vasta sitten, kun kuluttaja saa laskun tilaamastaan tuotteesta. Lasku on aina jotain ihan muuta kuin se halpa kokeiluerä tai pari euroa, johon kuluttaja luuli sitoutuneensa.

Uusi ilmiö on, että lasku tulee vasta tilauksen peruutusajan umpeuduttua. Uutta näyttäisi olevan myös se, että tuotteen tilauksenmukaisuus ei ole havaittavissa ilman tuotepakkauksen avaamista. Pakkauksen avaaminen puolestaan johtaa peruutusoikeuden menetykseen. Moni kuluttaja nöyrtyy tässä kohtaa maksamaan laskun, ja epärehellinen ansaintalogiikka jatkaa voittokulkua.

Kumppanuusmarkkinointi (affiliate marketing) on tuonut tilausansaproblematiikkaan oman ulottuvuutensa. Se, mikä alkoi pop-up-ikkunoina ja mobiilisisältöinä useita vuosia sitten, on siirtynyt ensin Facebookiin ja viime vuosina myös erilaisten julkaisijoiden kuten blogaajien ja kumppanuusmarkkinointiyhtiöiden kautta välittyviin mainoksiin sekä sähköpostitarjouksiin. Useimmat mainoksista ovat asiallisia ja lainmukaisia, vaan kenellä on vastuu, jos tällainen mainos johtaakin tilausansaan? Aina ei ole helppoa selvittää, kuka tilausansan takana on, varsinkin kun jäljet johtavat usein ulkomaille.

Opi tunnistamaan tilausansa ja käänny puoleemme ongelmatapauksissa

Tässä Euroopan kuluttajakeskuksen uutiskirjeen numerossa 2/2015 keskitymme tilausansoihin ja toivomme, että kokoamamme kuluttajatarinat ja -esimerkit yleisimmistä tilausansoista toimisivat ennaltaehkäisevinä ja opastaisivat kuluttajia välttämään ja paremmin tunnistamaan tilausansoja.

Kannustamme kuluttajia myös jakamaan rohkeasti omia tilausansakokemuksiaan sosiaalisessa mediassa, jotta viesti epärehellisistä toimijoista leviää nopeammin. Varoitamme ja tutkimme asiaa aina osaltamme, jos törmäämme selviin tilausansoihin tai saamme useilta kuluttajilta ilmoituksia sellaisista. Autamme myös kuluttajia parhaamme mukaan pääsemään irti tilausansasta, jos sen takana on toisessa EU-maassa toimiva yritys eikä asia ole ratkennut yritykseen yhteydenotosta huolimatta.

Lue lisää:

Tunnistatko tilausansan? Listasimme tyypillisiä esimerkkejä

Näin vältät tilausansan – ohjeita kuluttajille

Kuluttajatarinoita tilausansaan joutumisesta