Komissio: Verkkokaupan riidanratkaisufoorumille yli 24 000 kuluttajavalitusta vuodessa

Verkkokaupassa tehtyihin ostoksiin liittyvät ongelmat olisi voitava myös ratkaista verkossa. Riita-asioita ei tarvitse viedä oikeuteen, vaan ne voidaan selvittää verkossa tuomioistuinten ulkopuolisten elinten välityksellä nopeammin ja halvemmin. Euroopan komissio avasi tätä varten verkkovälitteisen riidanratkaisun foorumin, ODR-sivuston, 15. helmikuuta 2016. Ensimmäisen toimintavuoden aikana uudelle riidanratkaisufoorumille tehtiin yli 24 000 kuluttajavalitusta. 

Järjestelmän kautta voidaan hakea ratkaisua esimerkiksi tapaukseen, jossa myyjä kieltäytyy korjaamasta viallista tietokonetta, vaikka takuuaika on vielä voimassa, tai jos matkatoimisto kieltäytyy korvaamasta pilalle mennyttä lomaa.

Yli kolmannes valituksista koski toisesta EU-maasta tehtyjä ostoksia. Eniten valituksia tehtiin vaatteista ja jalkineista, lentolipuista sekä tieto- ja viestintätekniikkalaitteista.

ODR-sivustoa voi käyttää kaikilla EU:n virallisilla kielillä.

Lisätietoja:
Ratkaisuja verkkokaupan kuluttajariitoihin: uudelle riidanratkaisufoorumille yli 24 000 kuluttajavalitusta ensimmäisen toimintavuoden aikana. Euroopan komission tiedote 24.3.2017.