Suomen ja Viron viranomaiset tempaisevat merimatkustajien oikeuksien puolesta

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Kilpailu- ja kuluttajavirasto ja Euroopan kuluttajakeskus Suomessa järjestävät yhdessä Viron kuluttajaviranomaisten kanssa yhteistapahtuman merimatkustajien oikeuksien puolesta tänään, keskiviikkona 25.9.2013 Helsingin ja Tallinnan satamissa. Tapahtuma näkyy myös satamien väliä seilaavilla laivoilla.

Tempauksen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta laivaliikenteen matkustajan oikeuksista, jotka tulivat voimaan viime vuoden joulukuussa.

Eikö laivamatka mennytkään ihan putkeen? Tunne oikeutesi

Lentomatkustajan oikeudet ovat laajalti tiedossa. Laivamatkustajillakin on omat oikeutensa esimerkiksi matkan peruuntumisen tai myöhästymisen varalta.

Laivamatkustajalla on oikeus myöhästymis- ja peruuntumistapauksissa huolenpitoon ja mahdolliseen korvaukseen. Huolenpitoon voi kuulua aterioita ja virvokkeita sekä yöpymisjärjestelyt tapauksen mukaan. Matkustajalle voidaan tarjota myös uudelleenreititys tai lipun hinnan palautus.

Jos laivamatkaan tulee siis ongelmia, tulee matkustajan ottaa yhteyttä laivan liikennöitsijään. Mikäli asia ei selviä tämän kanssa, kannattaa kääntyä viranomaisen puoleen: lomamatkalla olleiden tulee olla yhteydessä kuluttajaneuvontaan, työmatkalla olleiden Trafiin. Trafi neuvoo myös liikuntarajoitteisia matkustajia esteettömyyteen liittyvissä ongelmissa. Valitus tulee tehdä kahden kuukauden kuluessa tapahtumasta.

Oikeutta korvaukseen ei ole, jos peruutus tai viivästys johtuu esimerkiksi poikkeuksellisista sääolosuhteista tai työtaistelusta.

Matkustajan oikeuksien puolesta kampanjoidaan myös muualla EU:ssa

Matkustajan oikeuksia meri- ja sisävesiliikenteessä säätelevä EU-asetus tuli voimaan joulukuussa 2012. Suomen ja Viron tempaus on osa Euroopan Komission kampanjaa, jonka tarkoituksena on lisätä tietoisuutta matkustajan oikeuksista vesiliikenteessä. Helsingissä tempaus näkyy Länsisatamassa 25.9.2013 klo 9-16.30.

Lisätietoja laivamatkustajan oikeuksista Euroopan kuluttajakeskuksenTrafin ja Kilpailu- ja kuluttajaviraston sivuilta.