Auton hinta-arviopalvelusta voi seurata kallis lasku

Monet kuluttajat ovat tilanneet verkossa hinta-arvion autostaan siinä käsityksessä, että palvelu on maksuton. Palvelun käytöstä on kuitenkin seurannut lasku. Osassa tapauksista tilaus on kuluttajan mukaan syntynyt, vaikka kuluttaja ei ollut vienyt tilausta loppuun. Kilpailu- ja kuluttajavirasto muistuttaa, että verkosta löytyvät ja usein nimeään muuttavat erilaiset auton hinta-arviopalvelut ovat usein maksullisia ja palvelun peruminen voi olla hankalaa. Kuluttajan kannattaa aina tutkia tilaussivustoa tarkoin, ennen kuin syöttää sivustolle tietojaan.

Kuluttaja-asiamiehelle, kuluttajaneuvontaan ja Euroopan kuluttajakeskukseen tulleissa yhteydenotoissa kuluttajat kertovat tyypillisesti törmänneensä sosiaalisessa mediassa suomenkieliseen mainokseen, jossa on houkuteltu antamaan muun muassa auton rekisterinumero ja sähköpostiosoite hinta-arvion saamiseksi. Kuluttajat ovat luulleet tilanneensa maksuttoman hinta-arvion autostaan, mutta sähköpostiin on jälkikäteen tullut myös lasku. Kuluttajien ilmoitusten mukaan palvelun hintaa ei ollut kerrottu markkinoinnissa, esimerkiksi somemainoksessa, ja tilaussivustollakaan kuluttajat eivät aina ole hintaa huomanneet tai se on ilmaistu hyvin pienellä tekstillä.

Viime vuonna kuluttajaviranomaisille tuli toistasataa yhteydenottoa suomenkielisestä carcheck.fi-sivustosta. Sivusto ei ole enää toiminnassa. Palvelun taustalla on latvialainen yritys Nordweb SIA. Vuonna 2022 kuluttajilta on alkanut tulla yhteydenottoja saman yhtiön carspy.fi-sivustosta. Carcheckin osalta kuluttajat saattavat edelleen saada muistutuslaskuja vanhoista tilauksista.

Useiden kuluttajayhteydenottojen mukaan lasku saapui, vaikka kuluttaja ei ollut vienyt tilausta loppuun painamalla tilaa-painiketta. Kummassakin palvelussa kuluttajalle on tullut sähköpostiin 249 euron lasku hinta-arviosta.

Toimintaohjeita kuluttajille

Jos olet tilannut hinta-arviopalvelun tietämättä sen maksullisuudesta, et ole tehnyt tilausta lainkaan tai sen on tehnyt puolestasi joku muu, esimerkiksi alaikäinen lapsi, tee yritykselle kirjallinen reklamaatio. Koska kyse on etämyynnistä, palvelua koskee 14 päivän peruuttamisoikeus. Usein ainoa kanava reklamoida on verkkosivuilta löytyvä yhteydenottolomake. Ota ennen lähettämistä lomakkeesta kuvakaappaus ja pidä se tallessa. Yritykset vastaavat usein no-reply-osoitteista, jos vastaavat. Voit reklamoida suomeksi, jos sivustokin toimii suomeksi, mutta varmuuden vuoksi omasta reklamaatiosta kannattaa toimittaa yritykselle myös englanninkielinen käännös.

Voit hyödyntää yritykselle reklamoidessasi seuraavia tekstejä ja valita niistä tilanteeseen sopivan vaihtoehdon:

En ole tilannut teiltä hinta-arviopalvelua maksullisena palveluna. Mainoksessanne tai tilauslomakkeessanne ei kerrottu, että kyseessä on maksullinen palvelu. Vaadin välittömästi mitätöimään lähettämänne laskun.

En ole tilannut teiltä hinta-arviopalvelua. Tutustuin sivustoonne, mutta en tehnyt tilausta. Poistuin sivulta painamatta tilaa-painiketta, mutta vastaanotin teiltä perusteettoman vahvistuksen tilauksesta. Vaadin välittömästi mitätöimään lähettämänne laskun.

En ole tilannut teiltä hinta-arviopalvelua. Omistan kyseisen ajoneuvon, mutta tilauksen on tehnyt joku muu eikä tilaus näin ollen sido minua. Vaadin välittömästi mitätöimään lähettämänne laskun.

Voit reklamoida edellä kuvatulla tavalla, vaikka arvion tai laskun saamisesta olisi kulunut yli 14 päivää. Yksi reklamaatio yritykselle riittää. Säilytä saamasi hinta-arvio, laskut sekä reklamaatiosi ja siihen yritykseltä mahdollisesti tuleva vastaus.

Ole yhteydessä neuvojen saamiseksi Euroopan kuluttajakeskukseen, jos yritys reklamaatiosta huolimatta antaa laskun perintätoimiston perittäväksi tai saattaa asian tuomioistuimeen. Aiheettomasta perinnästä on tehtävä reklamaatio perintätoimistolle; voit hyödyntää siinä Kilpailu- ja kuluttajaviraston sivuilta löytyvää mallia.

Edellisen kerran auton hinta-arviopalveluista varoitettiin vuonna 2019.