Euroopan kuluttajakeskukset selvittivät lomatuotteiden kauppaan liittyviä ongelmia

Euroopan kuluttajakeskusten verkosto (ECC-Net) haluaa lisätä kuluttajien tietoisuutta lomaosakkeiden ja muiden pitkäkestoisten lomatuotteiden (timeshare) ostamiseen liittyvistä sudenkuopista ja kiinnittää myös viranomaisten ja sidosryhmien huomiota näihin liittyviin ongelmiin. Euroopan kuluttajakeskukset kussakin EU-maassa julkaisivat tällä viikolla raportin timeshare-kauppaan liittyvistä havainnoistaan ja vinkkilistan kuluttajille ongelmien välttämiseksi. Myös Euroopan komissio julkaisi 16.12. oman raporttinsa timeshare-direktiiviin (2008/122/EC) liittyvistä kokemuksista.

Euroopan kuluttajakeskukset saavat säännöllisesti valituksia tyytymättömiltä kuluttajilta, jotka ovat päätyneet allekirjoittamaan painostavien ja uuvuttavien myyntipuheiden seurauksena pitkäkestoisen lomatuotetta koskevan sopimuksen. Suomalaiskuluttajien ongelmat liittyvät useimmiten siihen, että kauppaa tehtäessä myyjä on antanut suullisesti lupauksia, jotka myöhemmin osoittautuvat paikkansa pitämättömiksi tai myyjä kiistää kuluttajan peruutusoikeuden. Tyypillisesti valitukset koskevat Kanarian saarilla ja muualla Espanjassa tehtyjä kauppoja.

Mikä ihmeen timeshare?

Euroopassa termi timeshare on yleisnimitys lomaosakkeille ja pitkäkestoisille lomatuotteille. Kyse on yleensä viikon tai kahden kestävästä osa-aikaisesta käyttöoikeudesta tiettyyn kiinteistöön, lomakohteessa sijaitsevaan vapaa-ajanasuntoon tai esimerkiksi veneeseen. Pitkäkestoisia lomatuotteita ovat esimerkiksi yli vuoden kestävät jäsenyydet lomaklubeissa lahjakortteineen, jotka oikeuttavat vaikkapa risteilyihin.  Kyse voi olla olla myös hotellivaraukseen tarkoitetuista tietokone-ohjelmista.

EU-lainsäädäntö tarjoaa vankan suojan, kun lomatuotetta koskevan sopimuksen kesto on yli vuoden. Tällöin ostajalla on esimerkiksi peruutusoikeus eikä myyjä saa vaatia etumaksua. Valitettava tosiasia on kuitenkin se, että timeshare-kauppiaiden joukossa on toimijoita, jotka eivät noudata kuluttajaa suojaavaa lainsäädäntöä.

Koska lomatuotetta, jonka kesto on vuoden tai alle vuoden, ei voi peruuttaa, kannattaa nimi laittaa sopimukseen vasta, kun on täysin varma siitä, mitä on ostamassa.

Toimi näin, kun kohtaat lomatuotteita markkinoivan timeshare-kauppiaan

  1. Älä tee koskaan hätiköityjä ratkaisuja.  Mieti todella tarkkaan ennen kuin ostat lomaosakkeen,  jäsenyyden lomaklubissa tai vastaavanlaisen lomatuotteen.
  2. Varo lomakohteissa tarjottavia ”ilmaismatkoja”, arpajaisia tai kutsuja juhliin. Mikään ei ole ilmaista.
  3. Mitä aggressiivisempi myyntipuhe sitä suuremmalla syyllä kannattaa poistua myyntitilanteesta. Ole tarkka myös omaa kieltäsi puhuvan, ystävällisen tuntuisen lomaklubeja tai lomaosakkeita kaupittelevan myyjän suhteen.
  4. Älä koskaan maksa minkäänlaisia ennakkomaksuja lomatuotteen esittelytilaisuudessa.
  5. Pyydä sopimus omalla kielelläsi. Sinulla on siihen oikeus. Älä allekirjoita sopimusta, ellet ymmärrä sitä.
  6. Tee laskelmia. Kiinnitä eritystä huomiota ylimääräisiin kuluihin, kuten vakuutus- tai huoltomaksuihin. Selvitä, kuinka paljon niistä tulee kustannuksia sopimuksen voimassaoloaikana.
  7. Ennen sopimuksen allekirjoittamista tutustu yrityksen verkkosivuihin ja katso mitä muut ovat kertoneet yrityksestä muilla sivuilla, esimerkiksi keskustelupalstoilla.
  8. Ole tarkkana tehdessäsi vuoden tai alle vuoden kestävää majoitusta tai vapaa-ajan toimintaa koskevaa lomatuotesopimusta. Timeshare-lainsäädäntö suojaa vain yli vuoden kestäviä sopimuksia. 9. Sinulla on 14 päivää aikaa muuttaa mieltäsi. Sinun ei tarvitse kertoa syytä myyjälle, voit vain peruuttaa kaupan. Tee peruutus aina kirjallisesti.
  9. Onko peruutusaika jo umpeutunut? Jos myyjä ei ole toiminut asiallisesti ja lain edellyttämällä tavalla, sinulla saattaa olla perusteita sopimuksesta eroon pääsemiseksi. Kysy kotimaasi Euroopan kuluttajakeskukselta, mitä voit tehdä.

­

Lisätietoja:

Euroopan kuluttajakeskusten raportti (16.12.2015):
ECC-Net Timeshare Report 2015.

Komission raportti (16.12.2015): Report on the evaluation of Directive 2008/122/EC of the European Parliament and of the Council of 14 January 2009 on the protection of consumers in respect of certain aspects of timeshare, long-term holiday product, resale and exchange contracts.