Eurooppaan laskettelemaan tai patikoimaan suuntaavan matkailijan kannattaa varmistaa ennen matkalle lähtöä vakuutuksensa sisältö. Euroopan kuluttajakeskusten verkoston selvitys osoittaa, että esimerkiksi Itävallan Alpeilla vaaraan joutunut joutuu maksamaan itse pelastamisestaan aiheutuvat kulut.
Matkailija saattaa joutua vuorilla tai merellä niin vaaralliseen tilanteeseen, että tarvitaan paikallisia pelastusviranomaisia. Euroopan kuluttajakeskusten verkosto on selvittänyt, joutuuko kuluttaja maksamaan pelastamisesta aiheutuvat kulut vai ei.
Pelastustoimenpiteet ovat matkailijalle ilmaisia esimerkiksi Suomessa, Ruotsissa, Baltian maissa, Kreikassa ja Portugalissa. Sen sijaan esimerkiksi Itävallassa, Hollannissa ja Bulgariassa pelastusoperaation kustannukset laskutetaan kuluttajalta.
Euroopan kuluttajakeskusten verkosto suosittelee, että matkailijat selvittäisivät etukäteen, kattaako heidän vakuutuksensa pelastamistoimenpiteet. Alpeilla laskettelevat voivat hankkia myös erillisen vakuutuksen, joka korvaa kuljetuskustannukset rinteestä lähimpään kaupunkiin tai sairaalaan.
Rescue operations in Europe - Summary of responses from 29 European Consumer Centres