EU:n komissio perustaa ensi vuoden alusta kaikkiin jäsenmaihin uuden palvelun, jota kutsutaan toistaiseksi työnimellä European Consumer Help Net. Suomessa uusi yksikkö sijoitetaan Kuluttajavirastoon. Eri maiden yksiköt muodostavat verkoston, joka edistää ja kehittää kuluttajansuojan toteutumista EU-maiden rajat ylittävässä kaupassa. Tällä uudistuksella komissio yhdistää kaksi nykyistä verkostoa, ns. Euroguichet-toimistot ja Clearing House –verkoston. Euroguichet-toimistot ovat keskittyneet kuluttajaneuvontaan sekä kuluttajariitojen selvittelyyn. Clearing House –verkosto on puolestaan varmistanut, että kuluttaja voi viedä riita-asiansa omalla äidinkielellään asioiden tuomioistuimen ulkopuolisen riidan ratkaisuelimen käsiteltäväksi siinä jäsenvaltiossa, josta on ostoksen tehnyt. Nykyisillä toimielimillä on ollut osittain päällekkäisiä tehtäviä. Yhdistämisen avulla kuluttajien palvelua voidaan selkeyttää. Helsingin kaupungin EU-kuluttajaneuvonnan toiminta päättyy Suomessa Euroguichet-toimistona on toiminut Helsingin kaupungin ylläpitämä valtakunnallinen EU-kuluttajaneuvontatoimisto. Verkostojen yhdistymisen seurauksena EU-kuluttajaneuvonnan toiminta Helsingin kaupungin yhteydessä päättyy. EU-kuluttajaneuvonta palvelee Helsingin kaupungin ympäristökeskuksessa 9.12.2004 asti puhelimitse maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin 9-12 sekä tiistaisin 14-17. Tämän jälkeen toimistolla ei ole asiakaspalvelua Helsingin kaupungin ympäristökeskuksessa. Marras-joulukuussa kuluttajien toivotaan ottavan yhteyttä sähköpostin asemesta puhelimitse (09-7312 2920) yllämainittuina aikoina. Uusi Help Net aloittaa Kuluttajavirastossa kevään aikana Uuden verkoston toiminta käynnistyy vuoden vaihteessa ja toimii täydellä teholla 1.4.2005 lähtien. Siirtymävaiheen aikana kuluttajat voivat ottaa yhteyttä oman kuntansa kuluttajaneuvontaan, josta saa yleisneuvontaa rajat ylittävistä kuluttajariidoista. Clearing House –toiminta jatkuu Kuluttajavirastossa normaalisti siirtymävaiheen aikanakin.