Uutinen

27.2.2007

Perintätoimistolta tulleeseen kirjeeseen syytä suhtautua vakavasti

Euroopan kuluttajakeskuksen tietoon tulee säännöllisesti tapauksia, joissa kuluttaja ei ole saanut toisesta Euroopan maasta tilaamaansa tuotetta eikä ole siksi maksanut sitä. Tuotteen myyjä on tämän jälkeen laittanut laskun perintään joko ulkomaiselle tai suomalaiselle perintätoimistolle.
 
Perintäkirjeeseen on aina syytä reagoida, vaikka perittävä lasku vaikuttaisi aiheettomalta. Muuten seurauksena voi olla luottotietojen menettäminen.
 
Jos lasku on aiheeton
 
Koska lasku on jo mennyt perintään, ei enää hyödytä kääntyä myyjän puoleen. Ota sen sijaan yhteyttä perintätoimistoon, oli se sitten kotimainen tai ulkomainen. Lähetä perintätoimistolle kirjallinen valitus ennen laskun eräpäivää. Kerro kirjeessä yksityiskohtaisesti, miksi perintäkirje on mielestäsi aiheeton. Ilmoita valituksessa myös päivämäärä, mihin mennessä tarvitset toimintaohjeita. 
 
Tee ulkomaisesta perintätoimistosta aina lisäksi ilmoitus Euroopan kuluttajakeskukseen.
 
Jos perintätoimisto on kotimainen, voit ongelmatilanteissa olla yhteydessä oman paikkakunnan kuluttajaneuvojaan.

Jos lasku on aiheellinen

Maksuvaikeustilanteissa voit neuvotella perintätoimiston kanssa uudesta maksuajasta. Tarvittaessa voit olla yhteydessä myös oman paikkakunnan talous- ja velkaneuvojaan.

Tulosta