Uutinen

13.12.2007

Eurooppalaisten lentomatkustajien valitukset lähes kaksinkertaistuneet

Euroopan kuluttajakeskusten verkosto sai vuonna 2006 noin 4 900 tiedustelua tai valitusta lentoyhtiöiden toiminnasta. Määrä on miltei kaksinkertainen verrattuna vuoteen 2005, jolloin yhteydenottoja oli noin 2 700. Luvut perustuvat Euroopan Kuluttajakeskusten lentomatkustajien valituksia koskevaan raporttiin.

Euroopan kuluttajakeskusten verkostolla on toimipiste kaikissa EU-maissa sekä Norjassa ja Islannissa. Koska toimipisteet käsittelevät ainoastaan rajat ylittäviä kiistoja, niiden saamat yhteydenotot edustavat todennäköisesti vain jäävuoren huippua kaikista lentomatkailuun liittyvistä ongelmista.

Eniten valituksia kohdistui irlantilaisiin, espanjalaisiin ja brittiläisiin lentoyhtiöihin. Ahkerimpia valittajia olivat irlantilaiset, ruotsalaiset ja saksalaiset matkailijat.

Suurin osa kuluttajien kyselyistä ja valituksista liittyi matkatavaroihin. Matkatavarat olivat joko kadonneet tai rikkoutuneet lennon aikana tai myöhästyneet lennolta. Eri lentoyhtiöt korvaavat matkatavaroiden vahinkoja ja viivästyksiä vaihtelevasti, koska asiasta ei ole olemassa yhteisiä säännöksiä. Euroopan Kuluttajakeskusten raportissa korostetaan, että lentoyhtiöiden olisi ainakin syytä ohjeistaa matkustajia kirjallisesti siitä, miten heidän on toimittava matkatavaran vaurioituessa tai kadotessa.

Kuluttajien valitusten perusteella lentoyhtiöiden asiakaspalvelussa on puutteita. Lentoyhtiöt eivät joko vastaa kuluttajien valituksiin lainkaan tai vastausta joutuu odottelemaan pitkiä aikoja.

- Valituksen tekemiseen tarvitaan malttia. Vastauksen saaminen saattaa kestää kaksikin kuukautta. Sen pidempää aikaa ei kuitenkaan kannata odottaa, vaan tehdä lentoyhtiölle valitus. Apua voi pyytää oman paikkakunnan kuluttajaneuvojalta, toteaa Euroopan kuluttajakeskuksen johtaja Leena Lindström.

Lue lisää kuluttajan oikeuksista lentojen viivästys- peruutus- ja ylivaraustilanteissa sekä matkatavaraongelmissa

Raportti Air Passenger Rights: Consumer Complaints 2006

Lisätietoja:
Johtaja Leena Lindström, Euroopan kuluttajakeskus, p. (09) 7726 7826

Tulosta