Matkustaminen

Lennon viivästyessä voit vaatia huolenpitoa

Lentomatkustajan oikeus korvaukseen viivästystilanteessa riippuu lentomatkan pituudesta sekä viivästyksen kestosta, jonka lentoyhtiö on arvioinut.  

Matkan pituus km Arvioitu viivästys määränpäässä  Huolenpito
A B C D
alle 1500  Yli 2 h x x    
1500 - 3500  Yli 3 h x x    
Yli 3500  Yli 4 h ja EU:n ulkopuolinen lento x x    
Kaikki lennot  yli  5 h x x x x
A= Aterioita ja virvokkeita kohtuullisessa suhteessa odotusaikaan.
B= Ilmaiseksi kaksi puhelua, faksia tai sähköpostiviestiä.
C= Hotellimajoitus sekä kuljetus lentoaseman ja hotellin välillä, kun yöpyminen on välttämätöntä.
D= Kuluttaja voi valita, haluaako peruuttaa lennon kokonaan ja saada lipun hinnan takaisin vai toteuttaa matkan. Lennon peruuttaneelle matkustajalle lentoyhtiön on maksettava lentolipun hinta 7 päivän kuluessa. Lentoyhtiön on palautettava lipun hinta kultakin matkan osalta sekä jo tehdyiltä osilta matkaa, jos lennosta ei ole enää matkasuunnitelman kannalta hyötyä. Matkustajalla  on oikeus saada myös ilmainen paluulento lentolipun osoittamaan lähtöpaikkaan.
 

Mahdollinen vakiokorvaus

EU-tuomioistuin on vuonna 2009 linjannut (päätökset C-402/2007 ja C-432/2007), että matkustajalla on oikeus samanlaisen vakiokorvaukseen kuin lennon peruuntuessa, jos hän saapuu määräpaikkaansa vähintään 3 tuntia aikataulun mukaista saapumisajankohtaa myöhemmin. Päätös on vielä uusi, eikä sen soveltamisesta käytännössä ole vielä kovin paljon kokemusta.

Mahdollinen korvaussumma määräytyy lennon pituuden ja uudelleenreitityksestä johtuvan viivästyksen mukaan. Lentoyhtiö voi palauttaa lipun hinnan ja maksaa korvauksen käteisenä, pankkisiirtona, sekillä tai matkustajan allekirjoittamalla suostumuksella matkakuponkeina tai muina palveluina.

Matka Viivästys määränpäässä Korvaus
Lennon pituus enintään 1500 km yli 3 h 250 €
EU:n sisäinen lento yli 1500 km tai
EU:n ulkopuolelle suuntautuva lento 1500 - 3500 km
yli 3 h 400 €
EU:n ulkopuolelle suuntautuva/palaava lento: pituus yli 3500 km 3 - 4 h 300 €
EU:n ulkopuolelle suuntautuva/palaava lento:  yli 3500 km Yli 4 h 600 €

Oikeutta korvaukseen ei kuitenkaan ole, jos viivästys johtuu poikkeuksellisista olosuhteista eikä sitä olisi voitu välttää, vaikka kaikki kohtuudella edellytettävät toimenpiteet olisi toteutettu. Poikkeuksellisiksi olosuhteiksi katsotaan esim. työtaistelu, sopimattomat sääolosuhteet, turvallisuusriski, poliittisesti epävakaat olot ja ilmaliikenteen hallintaa koskeva päätös, joka aiheuttaa viivästymisen tai peruuttamisen. Teknistä vikaa ei EY-tuomioistuimen ratkaisun C-549/07 nojalla ole ilman erityistä syytä pidettävä ylivoimaisena esteenä. Lentoyhtiöllä on näyttövelvollisuus siitä, että viivästys johtui ylivoimaisesta esteestä.
 

Korvaus viivästyksen aiheuttamasta vahingosta

Jos viivästyksestä aiheutuu vahinkoa, voit vaatia vahingonkorvausta. Vahingonkorvausta voi saada vain toteennäytettävistä kuluista, kuten esimerkiksi viivästyksen vuoksi käyttämättä jääneestä junalipusta, ei mielipahasta ja harmista. Varaudu osoittamaan vahinkosi esimerkiksi tosittein. Viivästyksestä saatavien korvausten yläraja on noin 4150 erityisnosto-oikeutta, eli n. 4635 €. Vahingonkorvaus voidaan vähentää mahdollisesti maksetusta vakiokorvauksesta.

Lentoyhtiö ei ole vastuussa vahingosta, jos se pystyy näyttämään toteen ryhtyneensä vahingon välttämiseksi kaikkiin toimenpiteisiin, joita siltä voi kohtuudella edellyttää. Vahingonkorvausta ei yleensä saa esimerkiksi sääolosuhteiden, turvallisuusriskien tai lennonjohtajien lakon aiheuttamien viivästysten takia. Lentoyhtiön täytyy kuitenkin pystyä osoittamaan viivästyksen syy ja perustelemaan oma toimintansa tilanteessa. 

 

 

Huom!

  • Lennon viivästymiseen liittyviä oikeuksia sovelletaan kaikkiin EU:ssa sijaitsevalta lentoasemalta lähteviin koti- ja ulkomaan lentoihin. EU:n ulkopuolelta saapuvien lentojen osalta näitä oikeuksia sovelletaan vain EU:n lentoyhtiöihin.

Tulosta