Internet-kaupan myötä ulottuvillasi ovat valtavat valikoimat. Voit tehdä ostoksia kotonasi milloin haluat, vertailla hintoja ja valita edullisimmat. Verkkokauppaan liittyy erityispiirteitä, sillä myyjä ja ostaja eivät ole samaan aikaan läsnä kaupan teossa. Tuotetta ei myöskään pääse yleensä näkemään ennen toimitusta.
Kiinnitä huomio seuraaviin asioihin ennen kuin tilaat:
Lähtökohta on, että voit tilata tuotteita vapaasti muista EU-maista tarvitsematta maksaa tulleja.
Arvonlisävero Pääsääntö on, että EU:ssa arvonlisävero kannetaan myyntimaassa. Toisesta jäsenvaltiosta Suomeen lähetettyjen tavaroiden myyntiin kuluttajille sovelletaan pääsäännöstä poiketen niin sanottuja kaukomyyntiä koskevia arvonlisäverosäännöksiä. Myyjän kaukomyyntien määrä Suomeen ratkaisee sen, täytyykö myyjän rekisteröityä Suomessa. Lisäksi joidenkin tuotteiden kohdalla on erityisäännöksiä. Esimerkiksi uudesta kuljetusvälineestä arvonlisävero maksetaan aina Suomessa.
Valmistevero Myyjän on rekisteröidyttävä Suomessa arvonlisäverolliseksi ja maksettava arvonlisävero, jos hän myy valmisteveron alaisia tavaroita kaukomyyntinä yksityishenkilölle Suomeen. Valmisteveron alaisia ovat muun muassa alkoholi- ja tupakkatuotteet. Jos harkitset näiden tuotteiden tilaamista Internetin välityksellä, tutustu tullin ohjeisiin, ettet joudu itse maksamaan valmisteveroja.
Tuontirajoituksia Joihinkin tuotteisiin liittyy tuontirajoituksia. Tällaisia ovat aseet, lääkkeet ja ilotulitteet. Lisätietoa tuontirajoituksista löytyy Tullin verkkosivuilta
Kertooko myyjä selkeästi sivuillaan nimensä, katuosoitteensa ja puhelinnumeronsa sähköpostiosoitteen lisäksi? - Pelkän nettisivun tai postilokeron kanssa ei kannata käydä kauppaa. - Pelkästä sähköpostiosoitteesta ei välttämättä käy edes ilmi, missä maassa myyjä toimii. Testaa yhteystietojen ja asiakaspalvelun toimivuutta kysymällä lisää sinua kiinnostavista tuotteista tai palveluista.
Netissä vilisee myös huijareita: ihmetuotteet, varmat tavat rikastua, lähes ilmaiset tarjoukset ja voitot, vaikket ole osallistunut lottoon tai arpajaisiin. Ole kriittinen. Älä koskaan anna luottokorttitietojasi esimerkiksi henkilöllisyyden varmentamiseksi tai voiton lunastamiseksi.
- Kertooko myyjä selkeästi sivuillaan itse tuotteesta ja sen ominaisuuksista? - Annetaanko tuotteelle takuu ja mikä on sen alueellinen kattavuus – saatko tuotteen tarvittaessa takuukorjattua Suomessa? - Millä kielellä tuotteelle on saatavissa käyttöohje? - Onko tuote teknisiltä ominaisuuksiltaan Suomeen sopiva?
Vastuuntuntoinen myyjä - kertoo selvästi mitä itse tuote maksaa - erittelee kaikki tilaukseen liittyvät maksut - moittaa selkeästi kokonaishinnan veroineen ja toimituskuluineen.
Kerrotaanko toimitusajan pituus? Jos ei, se voi olla hyvä sopia myyjän kanssa. Lue aina myös myyjän muut toimitusehdot. - Ovatko ne selkeät ja ymmärrettävät? - Saatko niistä vastauksen kysymyksiisi? - Miten menetellään esimerkiksi tavaran ollessa virheellinen?
Internet-kaupassa EU-alueella kuluttajalla on vähintään seitsemän arkipäivän peruutusaika. Myyjän pitäisi kertoa - peruutusoikeudesta tai se puuttumisesta - miten toimia peruutustilanteessa. Lisätietoa kuluttajan oikeuksista etämyynnissä löytyy Kuluttajaviraston sivuilta.
Lasku tai postiennakko Monikaan yritys ei toimita ulkomaille tavaraa laskulla tai edes postiennakolla. Näiden maksutapojen etuna on, että maksat tuotteesta vasta, kun se on toimitettu.
Luottokortti Luottokortilla maksaessasi varmista, että maksu tapahtuu suojatusti: - ruudun yläreunaan tulee www-osoitteen eteen https ja - ruudun alareunaan lukkosymboli. Luottokortilla maksamisen hyvä puoli on, että voit ongelmatilanteessa reklamoida myös luottokorttiyhtiölle.
Ennakkomaksu pankkisiirrolla Jos yritys tarjoaa ainoana maksutapana ennakkomaksua pankkisiirrolla etukäteen, siihen liittyy suurin riski, mikäli tavaraa ei toimiteta.
- Tarkista, mitä yritys ilmoittaa henkilötietojen käytöstä ja suoramarkkinoinnista. - Mieti, mitä tietoja itsestäsi haluat antaa.
Internet-sivuja päivitetään jatkuvasti. Muista tulostaa - tekemäsi tilaus - saamasi tilausvahvistus - toimitusehdot - tuotteen kuvaus tai mainos - myyjän kanssa käymäsi kirjeenvaihto. Tämä helpottaa olennaisesti asian selvittelyä mahdollisessa ongelmatilanteessa.
Jotkut myyjät kuuluvat järjestelmiin, joiden myötä ne sitoutuvat noudattamaan tiettyjä sääntöjä. Järjestelmä saattaa helpottaa riitojen ratkaisua. Tällaisia niin sanottuja trustmarkeja on monenlaisia ja niiden tarjoama suoja vaihtelee. Jos yrityksellä on sivuillaan tällainen merkki, tarkista mitä se edustaa.