Voit yleensä peruuttaa sopimuksen seuraamuksitta ja syytä ilmoittamatta seitsemän arkipäivän kuluessa - tavaran tai vahvistuksen vastaanottamisesta - palvelun sopimuksentekopäivästä.
Peruutusoikeuden kestoaika vaihtelee maittain, joten se voi olla pidempikin kuin 7 päivää. Katso peruutusajat eri maissa, verkkokauppa-apuri.
Jos myyjä ei ole antanut vahvistusta tai se ei täytä vaatimuksia, peruutusaika on kolme kuukautta. Jos myyjä antaa tiedot kolmen kuukauden aikana, sinulla on sen jälkeen vielä seitsemän päivää aikaa perua sopimus.
Suomessa sopimus ei sido kuluttajaa, jos myyjä ei ole toimittanut vahvistusta lainkaan. Kuluttajan on kuitenkin vedottava sitomattomuuteen vuoden kuluessa. Jos myyjä on toimittanut vahvistuksen puutteellisena, peruutusaika on kolme kuukautta.
Jos käytät peruutusoikeuttasi, myyjän on palautettava saamansa maksu mahdollisimman pian ja viimeistään 30 päivän kuluessa. Saatat kuitenkin itse joutua maksamaan palautuspostikulut.
Huomaa: - Suomen lakia sovellettaessa myyjän on korvattava palautuskulut, jos tavara voidaan palauttaa postitse. - Saksassa myyjä vastaa palautuskuluista, jos tavaran arvo ylittää 40 euroa. - Virossa myyjä vastaa palautuskuluista, ellei ole ilmoittanut toisin sopimusehdoissaan. Tällöinkään kuluttajan palautuspostikulut eivät saisi ylittää 10 euroa.
Jos sinulle on myönnetty kaupan rahoittamiseksi kulutusluotto, josta myyjä on sopinut luotonantajan kanssa, se peruuntuu seuraamuksitta, mikäli käytät peruutusoikeuttasi.
Kaupan peruutusoikeus ei koske - lentoja - majoituspalveluja - auton vuokraamista - lehtitilauksia - vedonlyöntipalveluja - arvontapalveluja - tuotteita, jotka on tehty kuluttajan määrittelyjen mukaisesti. Tällaisia ovat esimerkiksi mittatilaustyöt ja kaiverrukset, jotka ovat ilmeisen henkilökohtaisia tai joita ei voi palauttaa edelleen myytäväksi tai jotka pilaantuvat nopeasti. - tavaraa tai palvelua, jonka hinta riippuu rahoitusmarkkinoilla vaihtuvista noteerauksista - palvelua, joka on suostumuksellasi aloitettu seitsemän päivän sisällä.
Muista myös: - Et voi palauttaa sinetöityinä toimitettuja ääni- tai kuvatallenteita tai ohjelmia, jos olet avannut sinetin. - Vaikka voitkin tutustua tavaraan, peruutusoikeutta ei ole, jos olet ehtinyt ottaa sen käyttöösi. Jos tavara kuitenkin on virheellinen, olet oikeutettu saamaan sen korjatuksi, vaihdetuksi virheettömään, hinnanalennukseen tai kaupan purkuun kustannuksitta.